7. päivä, vapaapäivä

7 päivänä Jumala lepäsi, niin teimme mekin. Lento saapui Katowiceen sen verran myöhässä että siirryimme suoraa kyytiä Krakovaan leirintäalueelle ja pimeydessä teltat laitettuamme oli hyvä todeta että seuraavana päivänä ei mennä suunnitellulle suolakaivoskierrokselle vaan pidämme ns. lepopäivän ja lähdetään nähtävyyksille vasta perjantaina.
Aamutoimien jälkeen, noin kello 8 aikaan, kun lämpömittari näytti yli 30 astetta tuli yksimielinen päätös viettää vapaapäivä rannalla.
Kun pääsimme tiedon valtaväylään kiinni läheisessä ostoskeskuksessa, löysimmekin mukavan biitsin missä menikin koko iltapäivä. Harmillisesti siellä ei käynyt luottokortit eikä leluvisa eikä kenelläkään ollut Puolan rahaa mukana, jouduimme skippaamaan halvat virvokkeet (puolen litran oluttuoppi noin euron) ja muutenkin lähtemään nälän ajamana pois rannalta.

Samalla kun googlettelimme rantaa Krakovassa, löytyi myös erään vesipuiston yhteystiedot. Päädyimme myös käymään sielläkin, pieni muotoisten neuvotteluiden jälkeen. Vesipuisto sitten olikin mukava yllätys sillä siellä olikin varsin vauhdikkaita vesiliukuja jo itse talon seinästä ulkona kun saavuimme parkkipaikalle. Alkuhämmennyksestä kun selviydyttiin kassojen ohi, alkoi sitten ihmettely. Joka puolella oli pieniä pukukoppeja mutta ei mitään jakoja miehille ja naisille. Tarkoitus siis oli käydä pienessä kopissa vaihtamassa vaatteet ja sitten mennä kaikille yhteisille lukkokaapeille ja sinne sai jättää tavaransa. Kaapit muuten toimivat rannekkeella joka sisälsi jonkin sortin mikrosirun tai magneetin jolla siis myös päästiin sisään vesipuistoon. Sisältä vesipuisto sitten näyttikin peruskylpylältä mitä näkee Suomessakin, jopa sloboa molottavien määrässä, oltiinhan nyt kuitenkin Puolassa. Oli porekylpyä ja muuta allasta, eniten tietysti pisti silmään isot liukumäet mitä Suomessa ei ole, niihin siis ensimmäisenä.

Pitkät portaat ylös kiivettyä ja jonoon asetettua tarkastelimme mihin ja miten täällä pitäisi mennä. Jonossa siis odotettiin ja putken yläpuolella oli yksinkertaisesti punainen ja vihreä valo joista toinen paloi. Tästä ei voi kovinkaan väärin tulkita eli ei muuta kuin putkeen vain kun vihreä valo syttyy. Meistä viidestä vain 3 uskaltautui torniin, Mikon jäädessä ”rannalle ruikuttamaan” koska polvi tuskin antaisi myöten (tai antaisi liiaksikin myöten) mäessä ja Tuulia syystä tai toisesta. Ensimmäisenä putkeen uskaltautui Tomi ja 24 sekuntia myöhemmin vihreä valo syttyi Marialle. Itse jäin jonon ensimmäiseksi ja vielä kertaamaan asentoa jolla pääsee vesiliukumäessä mahdollisimman kovaa, eli jalat ristissä vain yksi kantapää maassa ja kädet niskan takana sekä lapaluut puristettuna yhteen jotta saadaan mahdollisimman vähän kitkaa putkea vasten. Kun vihreä valo syttyi, tempaisin niin kovat vauhdit heilautustangosta kuin mahdollista. 10 sekuntia myöhemmin oli aika todeta että se oli virhe, nimittäin muutaman kaarroksen jälkeen putkessa oli vauhti äitynyt jo todella kovaksi ja yhtäkkiä mutkan takaa ilmestyi lähes vapaapudotukselta tuntuva alamäki jossa vauhtia tuli vähän kitkan ja suuren elopainon johdosta aivan liikaa, seuraavassa mutkassa mentiinkin sitten jo lähes katossa ja piakkoin tuli taas pikainen alamäki jossa sitten löinkin jo pääni putken kattoon liiallisen vauhdin johdosta. Jättiläismäisen molskauksen ja pienen päänselvittelyn jälkeen oli vain pakko todeta ”UUDESTAAN!”



Myös muut isommat liukumäet käytiin läpi ja jätimme viimeiseksi puiston sisällä olevat lyhyet, mutta jyrkät mäet. Niihin lähdettiin 3 kerrallaan portaiden yläpäästä (jokainen eri putkiin tietysti) ja niistä 2 laitimmaista olivat identtisia, joskin toistensa peilikuvia. Niissä siis olisi voinut ottaa vaikka kilpailua keskenään jota paikallinen nuoriso tuntuikin tekevän kun eivät jonosta suostuneet keskelle menemään. Itse taas halasin keskimmäiseen mäkeen sillä siinä oli jyrkän pudotuksen lisäksi keskellä iso ”astia” jossa siis pyöritään pari kertaa ympäri ja keskeltä pudotaan sitten reiästä eteenpäin. Kuulemma myös Serenassa on samanlainen. Mäki olikin aika hauska vaikka itse meninkin vähän ohi siitä reiästä ja piti konttailla sinne ettei seuraavat laskijat tule päälle. Tästä olikin sitten myöhemmin iloa vielä enemmän kun Tomi lähti kyseiseen mäkeen. Herraa ei kuulunut eikä näkynyt takaisin ja putkesta tulikin alhaalla jo seuraava laskija ulos ennen Tomia ja heti perään itse seikkailija myös. Oli kuulemma eksynyt mäkeen ja yrittänyt kiivetä siihen astian yläpäässä olevaan reikään josta siihen lasketaan eikä ollut löytänyt lattiassa olevaa reikää johon pitäisi mennä. Siinä keskellä seisoskellessa seuraava laskija olikin sitten vain tullut ja laskenut ohi, Tomin seisoessa hölmönä keskellä. Jäätymiset eivät vielä tähän loppuneetkaan vaan Tomi vielä päätti hauskuuttaa meitä unohtamalla että pukuhuoneet eivät ole miesten ja naisten erikseen vaan yhteiset ja riisui itsensä alasti.

Vapaapäivä meni oikein mukavasti ja leirintäalueella valmistauduttiin tulevan päivän suolakaivoskierrokseen. Löytyipä leirintäalueelta myös yksi suomalaispariskuntakin!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin…

-Juha Kytö

Bye bye Ukraine and the wasted youth

Aamulla pakkailimme tavarat rauhassa ja kävimme jälleen toimistolla luovuttamassa huoneistomme avaimet. Jätimme matkatavarat toimistolle ja sovimme, että he järjestävät meille kuljetuksen lentokentälle klo: 17:15. Lähdimme kiertämään viimeisen kerran kaupunkia ja päätimme kokeilla metroa. Pitkän etsimisen jälkeen löysimme metroaseman ja hyppäsimme vaunuun ilman tarkkaa tietoa mihin suuntaan olimme menossa. Jäimme metrosta pois onneksi juuri siellä mihin yritimmekin, eli paikallisen olympiastadionin vierestä Katselimme hiukan karttaa ja lähdimme suunnistamaan kohti "Kiev fortress":ia.

Matkalla löysimme mukavan näköisen Italialaisravintolan, jossa päätimme käydä kevyellä välipalalla. Itse söin jonkun sienikanaspagetin joka oli ihan ok, vaikkakin pasta olisi saanut olla enemmän "al dente". Muut söivät salaattia ja keittoa yms. paitsi Tomppa, joka tilasi "pihvin muusilla". Pöytään tuotiin hervoton annos, jossa oli saalaatit, 4 isohkoa pihviä ja ranskalaisia. Tämän lisäksi tuotiin erillinen lautasellinen täynnä perunamuusia. Annos ei siis todellakaan ollut kevyttä nähnytkään. Tomppa kuitenkin urhoollisesti tuhosi kaikki pihvit ja sai annoksen muutenkin lähes kokonaan syötyä, kunnes tuli raja vastaan. Me muut maistelimme jälkiruokapirtelöitä ja -jäätelöitä ja naureskelimme sankarillemme.

Kiovan linnoitusta kohti kävellessämme Tomppa kiukutteli ja valitti koko matkan. Taisi eiliset absintit ja äskettäin ääriään myöten täyteen ahdettu maha tehdä tehtävänsä. Perille päästyämme sankarimmekin kuitenkin rauhoittui. Olimme tyytyväisiä ja ylpeitä siitä, että kävimme varta vasten katselemassa nähtävyyksiä kuin vanhat ihmiset konsanaan. Onkohan se villi nuoruus jäänyt sittenkin jo osittain taakse. Tarvitsen kävelykeppiä, käytän alkoholia (joskus) kohtuullisesti ja katselen ulkomailla kulttuurinähtävyyksiä. Pitää poistaa Skid Rown - Youth gone wild ja Bryan Adamsin - 18 'til i die soittolistoila, sad.

Nähtävyyskierroksen jälkeen hyppäsimme asuntofirman järjestämiin autoihin ja hurautimme lentokentälle. Kentällä nyt ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Tällä hetkellä viimeistelen tätä taas ehkä liiankin pitkäksi venähtänyttä blogitekstiä flygarissa Ukrainan taivaalla. Laskeuduttuamme ajamme Katowicen lentokentältä jollekkin leirintäalueelle Krakovan kupeeseen. Huomenna todennäköisesti tutustumme Krakovaan ja ylihuomenna Wielizkan suolakaivoksiin ennen kun suuntaamme jälleen etelään kohti Tsekkiä, Itävaltaa ja alppeja.

-Mikko Laakkonen

Kiev nightlife & absinth

Pääsimme takaisin hotellille ja huomasimme tuskaksemme, ettei vesi toiminut vieläkään Soitimme vuokraajalle ja ongelma oli kuulema tiedossa, veden pitäisi virrata taas muutaman tunnin kuluessa. Sippailimme muutaman oluen ja odottelimme veden tuloa. Kun Kraanan suunnalta pitkän ja tuskallisen odottelun jälkeen kuului lupaava hörähdys ja kokeilimme, että vettä tosiaan tuli: hyppäsin vaatteistani ulos yhtä nopeasti kuin olisin löytänyt viehkeän neitsyen sängystäni ja ryntäsin suihkuun. Pettymykseni oli valtava ja karjahdukseni kuului varmaan karjalaan asti ku juuri suihkuun päästyäni vesi katkesi UUDESTAAN. Suoraan sanottuna vitutti ja ankarasti. Noh ei muuta kun hikiset vaatteet hikisille vartaloille ja kohti illanviettoa.

Lähdimme hortoilemaan kaupungille tarkoituksena löytää herkullista jatkoa jo orientaalin kulinaristiseen päiväämme. Vajaa puolen tunnin tallustelun jälkeen löysimme pienen idyllisen Japanilaisen jazz-sushibaarin. Juhan kanssa tilasimme puoliksi annoksen johon kuului läjä inkivääriä, kymmentä erilaista nigiriä ja pieni läjä tavallisia lohirullia. Vässykät eivät uskaltaneet tutustua sushiherkuttelun ihmeelliseen maailmaan ja tilasivat jotain kanavartaita, blaah.

Sushien jälkeen ryhmämme hajosi minun ja Tompan suunnistaessa tutustumaan Kiovan yöelämään, muiden poistuessa asunnolle lepäilemään. Aluksi tarkoitus oli lähteä paikalliseen tissibaariin, mutta sisään yrittäessämme portsari kertoi, ettei "alakerrassa" myydä olutta. Paikka oli siis ilmeisesti tarkoitettu pelkkään läähättämiseen, mikä ei meitä innostanut. Poistuimme strippiluolasta ja lähdimme kohti asuntoa. Matkalla poikkesimme vielä paikalliseen olutravintolaan Lucky's pubiin, joka osoittautui loistavaksi ideaksi.

Aluksi tilasimme ystävällisen ja söpön tarjoilijan ehdottamaa paikallista olutta, joka oli todella maittava hiukan sitrusmainen ja kevyesti inkiväärinen herkku. Tämän maukkaan elämyksen jälkeen oli tarkoitus maistella muita paikallisia olutherkkuja, mutta vahingossa karkasikin sitten mopo kunnolla käsistä. Bongasimme listalta drinkin nimeltä "Absinth super double shot". Päätimme tilata sellaiset. Tarjoilija varmisti, että ollaanko nyt ihan varmoja. Vakuutimme olevamme ja meidät ohjattiin baaritiskille. Drinkkiin kuului neljää eri terävää ml. absintti ja pikkuriikkisen persikkamehua. Koko komeutta liekitettiin kahdessa eri lasissa ja lopulta imaistiin pillillä samalla kun tarjoilija kaatoi juomia sekaisin. Imaisin juoman perisuomalaiseen tyyliin pohjanmaan kautta kerralla huiviin. Tarjoilija katsoi minua huuli pyöreänä ja totesi "woah, i guess i've never seen anyone drink that whole thing at once". Paukku oli todella hyvää ja vastasinkin "oh yeah, I'm from Finland, this stuff was delicious, please pour me another". Baarimikko naureskeli ja rupesi tekemään uusia "yeah I know these people from Finland, insane". Joimme vielä toiset oluet ja toiset em. paukut jonka jälkeen lähdimme huoneistollemme.

Absintti toimi ihan mukavasti ja seuraavana aamuna piti taas herätä, joten joimme enää huoneistolla vain muutaman oluen iltapuhteeksi, kävimme vihdoinkin hartaasti odotetussa suihkussa ja painuimme nukkumaan.

-Mikko Laakkonen

Chernobyl

Aamulla aikainen herätys, sillä bussi Chernobyliin lähtee läheiseltä aukiolta vajaa kilometrin päästä 09:00. Aamulla ensimmäisenä herännyt ryntäsi toiveikkaana vessaan toivoen veden toimivan taas, turha toivo. Muutama huuhteli hiukan itseään pullovedellä kun me muut kiskoimme uudet vaatteet parin päivän hellehikien päälle. Suuntasimme siis bussille ja aloitimme pitkän matkan kohti Chernobyliä. Ukrainalaisilla asvalttifirmoilla on todennäköisesti joku yhteistyösopimus Monroen kanssa. Iskunvaimentimet ovat taitavat olla maan myydyimpiä kulutushyödykkeitä sillä ryskytys oli aikamoista. Onneksi kotimaassamme on hammashoito kansainvälistä huippua, sillä yllätyksekseni paikat olivat vielä paikallaan perille saapuessamme.

Chernobylissä löysimme oppaamme, joka selitti aluksi meille hiukan paikan historiaa hiukan puutteellisella englannilla, vahvasti murtaen, mutta kuitenkin riittävän asiallisesti, jotta saimme suurin piirtein selvää. Allekirjoitimme vastuuvapautuspaperit ja lähdimme bussilla kohti räjähtänyttä reaktoria. Matkalla pysähdyimme ruokakaupassa ostamassa hiukan virvokkeita. Meillä oli jo reput täynnä vettä mutta esim. oppaamme osti kahden litran putelin kaljaa. Seuraavaksi pysähdyimme mm. räjähdyksen jälkeisiä tulipaloja sammuttaessaan henkensä uhranneiden palomiesten muistomerkillä, paikallisella kirkolla ja tuhotulla kylällä. Aivan itse voimalan kupeessa pysähdyimme vielä jäähdytysaltaan sillalla katsomaan ydinjäähdytysvedessä uiskentelevia yli kaksimetrisiä jättimonneja. Reaktori itsessään oli osittain peittynyt rakennustelineillä, sillä räjähtäneen reaktorin päälle oltiin valamassa uutta betonisinettiä. Reaktorialueella oli valokuvaaminen kielletty, mutta otimme toki muutamia salakuvia.

Voimalalta jatkoimme matkaamme Pripyatin aavekaupunkiin. Ensimmäiseksi pysähdyimme kaupungin hotellille ja kiipesimme sen kattoterassille katselemaan näköaloja. Oli muuten kävelykepeillä melkoinen urakka, sillä jostain syystä hotellin hissit eivät enää toimineet. Kävimme toki tutustumassa myös kuuluisaan maailmanpyörään sekä autiooon uimahalliin Aikamme Pripyatissa seikkailtuamme palasimme takaisin lähtöpaikkaamme, jossa pääsimme lounaalle (aamupalalle). Päivän kulinarismiseikkailut alkoivat perinteisellä kolmen ruokalajin aterialla. Alkupalaksi herkullista kalaa, salaattia, pieni leikkele ja ällöttävää hyytelökinkkua, joka oli täynnä jotain jänteenpaloja. Alkupala kakkoseksi perinteiseen neukkutyyliin valmistettua borsch-keittoa. Pääruokana maukasta stroganoffia, lisukkeena yllättävän herkullista puuromaista riisiä ja niitä venäläisiä taikinapalloja joiden sisällä on jauhelihaa: mikäseniidenniminytoli. Lounaan jälkeen hyppäsimme bussiin ja suuntasimme takaisin Kiovaan.

Kaiken kaikkiaan Chernobyl oli mielenkiintoinen paikka mutta turistikierros lievä pettymys. Myöskin jälkikäteen jäi fiilis, että paikan vaarallisuutta jne. liioitellaan turistien rahojen toivossa. Myöskin autio Pripyat oli mielenkiintoinen nähtävyys, mutta hiukan teennäinen. Sää oli loistava, vaikka hiki virtasi jatkuvasti. Voisin ehkä suositella muillekkin, mutta hommatkaa paikallinen opas/tulkki ja menkää muutamaksi päiväksi tutustumaan paikkoihin omatoimisesti. Turistikierros oli sikahintainen ja turhan hätäinen ja teennäinen.

-Mikko Laakkonen

Lost in translation

Lentomatka Puolasta Ukrainaan sujui varsin mukavasti. Kone oli normaali halpalentoyhtiön nykyaikainen Boeing, eikä lentokaan kestänyt kuin puolitoista tuntia. Ukrainan lentokentällä vastassa olikin jo lievä kulttuurishokki. Kenelläkään meistä ei ollut mitään havaintoa kyrillisistä aakkosista, eikä juuri kukaan paikallisista puhu englantia. Suuntasimme lentokentän pankkiautomaatille ja totesimme ettei se toimi. Yritimme rahanvaihtopistettä, mutta euromme olivat liian huonossa kunnossa. Aika jepa - vieraassa maassa ilman rahaa, ympäröivien ihmisten molotus kuulostaa amfetamiiniä nauttineelta simpanssilaumalta, eikä opasteista ja kylteistä saa mitään selvää vieraiden aakkosten takia. Löysimme jonkun taksidiilerin, joka lupasi järjestää meidät rahanvaihtopisteen kautta etukäteen vuokrattuun kaupunkiasuntoomme. Tingimme hieman hinnasta, hyppäsimme uudenkarheaan Renault Traficiin (ylläri!) ja otimme suunnan kohti Kiovan keskustaa.

Ajomatka kentältä aivan Kiovan keskustaan kesti reilun tunnin ja Ukrainan liikennekkin oli yllättävän siistiä ja sujuvaa. Kuljettaja pysäköi asuntovuokrausfirman toimiston oven eteen; hyppäsimme autosta ja rupesimme pyörittelemään päätämme. Yritimme selittää enganniksi, että haluamme vaihtaa rahaa, jotta voimme maksaa kyydin. Kuski molotti omaa kieltään ja heilutteli käsiään. Lopulta kyllästyimme ja löimme kuskille reiluhkon läjän euroja käteen. Kuskin ilme kirkastui: "spasiba! spasiba!" ja kaveri häipyi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Kiipesimme Ukrainian Apartmentsin toimistoon josta vihdoin löytyi kohtuullista englantia puhuva nuori tyttö, jonka kanssa kävimme asuntoasiat läpi. Asuntomme löytyi tien toiselta puolelta ja sijaitsi käytännössä niin keskellä Kiovan keskustaa kuin vain voi olla. Kolmen suuren pääkadun risteyksen keskellä. Näkymä kiovan keskustassa oli siisti ja moderni, normaali suurehko nykymetropoli. Vieressämme kohosi suurehko pilvenpiirtäjä ja talojen julkisivut olivat tyylikkäitä. Astuimme porttikongistä sisäpihalle, josta kuljetaan asuntoomme ja tuntui kuin olisimme astuneet toiseen maahan, toiseen aikaan. Näkymä oli kuin Neuvostoliittolaisessa pikkukaupungin slummissa. Sisäpiha oli rähjäinen, asfaltti rikki, talojen seinät huonossa kunnossa sekä ikkunat ja parvekkeet asenneltu ihan miten sattuu. Näkymän rikkoi kuitenkin keskellä sisäpihaa kököttävä upouusi kiiltävä ökykatumaasturi. Pelkokerroin kohosi entisestään kun avasimme porraskäytävän oven vanhanaikaisella mekaanisella koodilukolla, astuimme sisään ja katsoimme rähjäistä portaikkoa. Maassa roskapusseja, laastit pudonneet seiniltä jne. Jännitys tiivistyi kun avasimme asuntomme oven.

"Phew"-helpotuksen huokaus - asunto oli mukavasti sisustettu hyväkuntoinen ja ilmastoitu kolmio. Ilmastointi tuli todellakin tarpeeseen lämpötilan pysyessä jatkuvasti yli kolmessa kymmenessä asteessa tavoitellen kolmenkymmenenviiden asteen huippulukemia ja auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Seuraava yllätys odottikin meitä jo aivan oven takana, tarkoitus oli käydä suihkussa ja lähteä ulos. Kuitenkin vain kaksi meistä ehti peseytyä ennen kuin tuli yllättävä vesikatkos, jihuu. Ei muuta kuin päivän hiet niskassa ulos illalliselle, oluet kurkkuun ja nukkumaan.

-Mikko Laakkonen

Auschwitz ja Ukraina...

Pistelin hiukan Mikon tekstiin kuvia lisäksi joten jos jo luit sen niin käyppäs vilkaisemassa uudestaan, osa kuvista taitaa tosin olla jo kerran käytettyjä.
Kamerat ovat räpsyneet varsin tiuhaan tahtiin ja materiaalia olisi todella paljon mutta kun nyt vain miniläppäri jolla päivitellä niin on turhan hankalaa joten ei jaksa kovinkaan monia kuvia laitella nettiin.

Tshernobylin kierros on nyt takana ja hiukka Elämämme Paskinta Matkaakin saatiin aikaan kun kämpästä loppui lähes 24 tunniksi vedentulo täysin.
Tästä päivästä tekstiä myöhemmin mutta tässä vähän esimaistelua;

Auschwitz

Sunnuntaina heräsimme jälleen auringon noustessa ja lähdimme suuntaamaan kohti toista matkamme historiallisesti surullista kohdetta - Auschwitzin juutalaisten tuhoamisleiriä. Matka sujui mukavasti ja pysähdyimme hiukan ennen perille saapumistamme syömään maittavat aamiaiset. Aamiaisravintolasta löytyi myös WLAN-yhteys, jolla pääsimme ottamaan hetkellisen yhteyden sivistyneeseen läntiseen maailmaan.

Navigaattori tunsi Auschwitzin kaupungin keskustan, mutta ei itse museokohteita. Onneksi pian keskustan ohitettuamme eteen tuli "MUZEUM"-kylttejä. Jälkikäteen huomasimme tehneemme kierroksen väärinpäin. tällä tosin ei ole suurta merkitystä. seurasimme siis "MUZEUM BIRKENAU"-kylttiä ja päädyimme kuuluisan Birkenaun junaradan pääteasemalle. Auschwitz II-Birkenau-leirin pääportille.

Näky ja ensivaikutelma oli henkeäsalpaava: Saksalaisen suoria linjoja, piikkilanka-aitaa, parakkeja ja tyhjyyttä silmänkantamattomiin. Koko paikasta huokui kärsimyksen muisto, eikä kenelläkään tullut mieleenkään ruveta enää vitsailemaan. Lähdimme kiertämään Birkenauta ympäri kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Paikka oli täynnä infotauluja joissa selitettiin paikkojen ja rakennusten historiaa ja merkitystä tyyliin: "Tällä aukiolla juutalaisista eroteltiin työkykyiset nuoret miehet; naiset, lapset ja vanhukset lähetettiin tuhottavaksi - työkykyiseksi luokiteltiin 20-25% saapuneista".

Ei aikaakaan kun saavuimme ensimmäisen kaasukammion raunioille, jonka SS-joukot räjäyttivät sodan lopun lähestyessä peitelläkseen rikoksiaan. On häkellyttävää seisoa 70 vuotta myöhemmin yksittäisen betoni- ja tiilitalon raunioiden vieressä, jossa on kammottavalla tavalla päättynyt satoja tuhansia elämiä.

Kaasukammion vieressä seisoi massiivinen Auschwitzin uhrien kansainvälinen muistomerkki, jossa luki parilla kymmenellä kielellä teksti: "Forever let this place be a cry of despair and a warning to humanity, where the nazis murdered about one and half million jews" - toivokaamme todellakin, ettei tämä varoitus ja hätähuuto unohdu koskaan.

Seuraavaksi suuntasimme "suihkuille", jossa saapuvilta vangeilta poistettiin identiteetti. Tutkimme rakennusta, jonka läpi kulkiessaan vangit muuttuivat yhtenäiseksi massaksi. Heiltä poistettiin kaikki henkilökohtainen omaisuus, ajettiin kaikki ihokarvat, tatuoitiin vankinumero ja desinfioitiin kuumalla höyryllä. Aivan "suihkujen" vieressä hiljennyimme kuoleman kentille, jonne on ripoteltu poltettujen tuhkat. Käsittämätöntä ajatella, että ruoho ja puut jotka näemme kasvavat suoraan ja kirjaimellisesti yhden kansakunnan kärsimyksestä.

Tutkimme vielä valtavaa aluetta, joka oli suurimmaksi osaksi raunioina. Kylteistä kuitenkin näimme alueiden järyttäviä merkityksiä: "Tällä alueella säilöttiin naisia ja lapsia, joita Josef Mengele käytti epäinhimillisiin kokeisiinsa" - "Tässä on Mengelen laboratorio" - "Tässä hirtettiin vankeja, jotka osallistuivat kiellettyyn toimintaan, kuten ruoan, lääkkeiden tai avun antamiseen toisille vangeille". Kammottavaa.

Poistuimme Birkenaun alueelta ja löysimme lähistöltä paikan nimeltä "MUZEUM AUSCHWITZ" eli Auschwitz I-leirin alkuperäiselle alueelle, alkuperäisiin rakennuksiin rakennettuun museoon. Ennen kolmea sai alueella kiertää vain opastettujen kierrosten mukana, mutta me halusimme tutustua paikkaan omassa rauhassamme, joten odottelimme vajaa tunnin kunnes pääsimme sisään.


sisään päästyämme edessämme nousi jyhkeä pääportti jonka päällä tunnettu kyltti: "ARBET MACHT FREI" työ vapauttaa. Mielessä kävi, että miten sairas mieli vaaditaan tuollaisen iskulauseen luomiseksi leirin sairaat käyttötarkoitukset huomioon ottaen.

Museosta on vaikea kertoa kauheasti, se pitää nähdä. Talojen sisään oli rakennettu pienimuotoisia näyttelyitä, joissa kerrotaan sanoin, kuvin ja konkreettisesti leirin oloista ja elämästä. Näimme millaisissa oloissa vangit, nukkuivat, mitä he söivät ja tekivät päivisin.
Näimme tyhjiä Zyklon-B purkkeja ja kaasukammioiden pienoismalleja. Valokuvia leirin vangeista ja tarinoita heidän elämästään.

Järkyttävimmät näyt löytyivät talosta johon oli kerätty "materiaalitodisteita rikoksista". Liittoutuneet keräsivät leirin vapauttamisen jälkeen tuhottujen juutalaisten tavaroita, jotka nykyään ovat säilöttynä museoon lasiseinien taakse. Löytyi sadoittain jalkaproteeseja ja kainalosauvoja, hattuja, työkaluja, lusikoita, haarukoita, vaatteita, kenkälankkeja, silmälaseja ynnä muuta jokapäiväistä käyttötavaraa.

Itse järkytyin, liikutuin ja sain pyyhkiä vesiä silmistäni nähtyäni valtavan röykkiön pikkulasten kenkiä.

Kammottava ja "upea" nähtävyys, jota voin suositella kenelle tahansa. Toivottavasti ihmiskunta on todellakin oppinut läksynsä.

-Mikko Laakkonen

Arbeit mach frei

On maanantaiaamu ja ollaan matkalla lentokentälle ja sieltä Kiovaan päin.
Pysähdyttiin ravintolaan syömään aamupala kun täytyy odotella että viereinen iso marketti aukeaa josta käydään hakemassa yksi matkalaukku lisää jotta mahtuu ostoksetkin sitten takaisin Suomeen. Aamupala viidelle muuten maksoi noin 15 euroa, 2 kanakeittoa, 2 munakokkelia pekonilla, 1 puolalainen keitto ja 5 limua. Ei paha.
Puolalainen soppa oli muuten varsin maukasta, hyvää makkaraa!

En ehtinyt eilen kirjoitella mitään valmiiksi sillä meni koko päivä kun kävimme Auschwitzissä, I ja II leirissä. II leiri, eli Birkenau, oli sen verran massiivisen kokoinen että kuvia tuli reilusti. Täytyy myöhemmin kirjoitella eilisestä päivästä lisää mutta nyt muutama kuva tuolta melko pysäyttävästä leiristä ja paremmalla ajalla lisää

2. päivä, Liettuasta Katowiceen

Kuten edellisessä kirjoituksessa kävi ilmi, pääsimme lähtemään aikaisin liikkeelle leirintäalueelta. Navigaattorin sekoillessa vanhojen karttojen kanssa, pääsimme hiukan sanaharkkaan minne ajella mutta loppuenlopuksi kuitenkin päästiin oikeaan suuntaan, tai siis jatkoimme oikeassa suunnassa. Mitäköhän käy jos/kun navigaattori hajoaa?

Matka taittui 8 tietä pitkin Bialystokiin ja matkan varrella oli oikein idyllisiä pikkukyliä joita kelpasi katsella ajankuluksi.
"Söpöjä ränsistyneitä taloja, olis kiva kävellä tuolla" tokaisi Maria, samalla kun takapenkiltä kuului vaimeaa kuorsausta. Puolan liikennekin vaikutti olevan paljon rauhallisempaa kuin viime kokemalta vuonna 2006. Toki vieläkin näkyi melkoisen hurjapäisiä ohituksia mutta niistäkin selvisi helposti kun vain oli tarkkana ja malttoi antaa tilaa. Teitäkin oli paranneltu hurjasti, uudella leveällä asfaltilla oli helppo antaa tilaa ohittelijoille. Hieno homma! Ehkä se ristien määrä tienpenkalla alkaa näillä eväillä vähenemään, vaikka niitä edelleen näkyi valitettavan paljon.

Ajoimme siis Bialystokin läpi Varsovaan jossa sitten pysähdyimmekin jo syömään. Navigaattorin vain näppäili kohteeksi lähin ostoskeskus ja jopa Varsovan keskustasta niitä sitten löytyi ja eipä mikään huono ollutkaan. Ensimmäinen ostoskeskus oli joku mööpeleihin keskittynyt sillä ainakin siellä näkyi Jysk olevan, muiden sohvan kuvien kanssa. Toinen ostoskeskus näyttikin sitten jo oikein upealta, sijaintikin oli parin lähes pilvenpiirtäjäksi luettavan talon välissä. Nimeä ei nyt vaan millään saa mieleen. Valinnanvaraa sitten riittikin ruokapaikoissa aina KFC:stä Burger Kingin kautta Thai Wokiin ja Rainbow Sushiin. Samalla huomasimme aikavyöhykkeenkin vaihtuneen joten samalla oli myös hyvä käyttää hyödyksi tuo voitettu tunti (joka tietysti hävitään paluumatkalla mutta se on sen ajan murhe) ja lähdimme shoppailemaan! Mukaan tarttui allekirjoittaneella ainakin uusi hattu, Marialle housut ja muut matkalaiset toimivat vaihteeksi yleishyödyllisesti ja kävivät ostamassa illaksi evästarpeet jotta pääsemme taas leirintäalueella kokkailemaan.

Matka jatkui mutta ei kovinkaan pitkälle, sillä Tomppa oli jo hetken etsinyt itselleen tyynyä, hän kun ei sitä viitsinyt ottaa Viking Linen piikkiin niin kuin muut. Matkalla sitten olikin Ikea jossa stoppasimme jotta pääsemme tyynyostoksille. Ikeasta tarttui mukaan myös 5 taittotuolia joten enää ei tarvitse istuskella maassa.
Ja kun kerta vauhtiin päästiin niin pitihän sitä vielä hakea viimeiset tarpeet leirintäalueen läheltä sijaitsevasta ostoskeskuksesta jossa olikin lapsille (miehille) omat lelunsa, nimittäin massiivinen autorata. Tämä kuitenkin oli maksullinen joten joutui jättämään väliin mutta pitihän siitä kuva napata muistoksi.


Taittotuolit tulivatkin sitten jo tarpeen leirintäalueelta löytyvän pöydän lisäksi kun Laakkonen valmisteli herkkuja jotka osti Varsovasta, tuloksena oli varsin maukas, vaikkakin suolaisa sörsseli. Jälkiruoaksi hiukan kuumaa metsämarjateetä ja pääsi hyvillä mielin nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen päivään.

Myös Puolan tulvista pääsi näkemään osansa kun kävimme Marian kanssa kävelyllä leirintäalueen läheisyydessä. Vieressä menee joki joka on tulvinut yli äyräidensä ja valloittanut joenrannalla menevän kävelykadun. Hiukan piti ensin ihmetellä miksi Puolalaiset asentavat penkkejä jokeen...
Vieressä oli myös oikein kaunis terassi johon auringonlasku kivasti antoi omansa, joen vahvistaessa auringon säteitä huurteisten juomien nauttijoille.



Jälleen on aamu kun kirjoittelen, vieressä suhisee kaasukeittimellä vedet jotta saadaan aamutee. Pääsipä viimeinkin kunnon suihkuunkin, kuumaa vettä joka ei haise pahalle, toisin kuin edellisellä leirintäalueella. Kohta on lähtö johonkin kahvilaan missä olisi netti jotta näitä tekstejä viimeinkin saisi pihalle ja tietty vähän aamupalaa jonka jälkeen olisikin sitten tarkoitus lähteä ajamaan Auschwitziin päin.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

-Juha Kytö

Laivamatka ja 1 päivä

Laivamatka sujui varsin mukavasti huolimatta siitä että mukaan sattui jokin koulun kevätretki ja sieltä tietysti löytyi testosteronilla pumpattuja teinipoikia ensikännissä uhomassa.
Matkalaisten osastolta 3 matkustajaa viettivät yönsä laivan rappusten alla nauttien alkoholijuomia kun kuski ja kartturi nauttivat ansaittuja yöuniaan tulevan päivän koitosta varten.

Kello 7 aamulla kun rantauduttiin Viking XPRS:ltä maihin, yllätykseksemme saimmekin Opel Vivaron sijasta Renaultin version kyseisestä autosta eli Traficin. Pettymykseksi täytyy kuitenkin sanoa että välittömästi kun olimme saaneet auton paperit kirjoitettua niin huomasimme Traficin toisen tupakansytytinpistokkeen puuttuvan. Tämä siis tarkoittaa sitä että kaikki laitteet pitää ladata kuskin jalkojen juuressa olevasta pistokkeesta.

Reilun tunnin matkaamisen jälkeen 3 yön sankaria jo menettivätkin tajuntansa ja toistaiseksi matkan mukavin osuus alkoi hienoisessa hiljaisuudessa, vain renkaiden surinan ja satunnaisten kännisten korahtelujen sen rikkoessa.

Pysähdyimme Riiassa hiukan pidemmällä paussilla jossa kävimme yhtä polvivammaista lukuunottamatta syömässä ravintolassa (Cilipica) tukevan aterian sekä hiukan katselemassa paikallisia kauppoja.
Latvian "pirkkakaupasta", Rimistä, mukaan tarttui nuudeleita ja yhdet uimashortsit joilla on huomattavasti mukavempi istuskella helteisessä autossa, vaikka ilmastointi viilentääkin mukavasti.

Muutamaa kymmentä kilometriä ennen leirintäaluettamme alkoi olla aika jo ensimmäisen tankkaamisen. Havaitsemisen arvoista oli ettei Latviassa ilmeisesti ole automaatillisia huoltoasemia ja kun tietää Latvialaisten kielitaidon, varsinkin maaseudulle, oli hurraamisen aika. Kun sitten pysähdyimme huoltoasemalle ja aloitimme tankkaamisen, sisältä ryntäsi mies vauhkona ja alkoi selittämään omaa
papatustaan "strba darba babuska babuska!!!" ja ei nyt sitten oikein tiennyt että mitä pitäisi tehdä. Hetken huitomisen ja huutamisen jälkeen tajusimme että ilmeisesti kortti ei käy kyseisellä huoltoasemalla ja pitää olla rahaa
jolla maksaa. No eihän meillä mitään liti lateja ollut. Onneksi meillä kuitenkin oli maaginen sana "euro" joka tuntui kelpaavan. Laskimen kanssa herra sitten laski vastaavan määrän euroja mitä oli liteillä tankattu ja varsin hyvällä kurssilla joten oli helppo maksaa mukisematta parin euron yli hinta lähes täydestä tankista dieseliä.


Leirintäaluekin sitten löydettiin helposti navigaattorin avulla, mutta varausta siellä ei meillä ollut. Eipä tuo mitään haitannut sillä oltiinkin ainoat asukkaat koko leirintäalueella tuona yönä. Vaikka matkalaiset väsyneitä olivatkin niin teltat saatiin kuitenkin pystytettyä melko ripeään tahtiin.
Vielä kun kaivettiin trangia esille ja pistettiin nuudelit kiehumaan niin mieli alkoi taas lämpeämään, vaikka ei mitään ruokailuvälineitä ollutkaan
niin mukavasti nuudelit uppoaa suuhun telttakepeilläkin. Samalla oli myös hyvä teipata autoon reissuteipit ja samalla ihmetellä mitä tuhoja tuo Latvialaisella huoltoasemalla salakavalasti päälle peruuttanut tolppa sai aikaan...

Tällä hetkellä kun tekstiä kirjoittelen, on kello 7:35 ja olemme juuri ylittäneet Puolan rajan, eli siis matkamme on jatkunut hyvissä ajoin. Navigaattori näyttää että perillä Katowicessä olemme kello 16:15 eli aikaa pysähdellä syömään ja katselemaan on reippaasti.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin;

-Juha Kytö

Matka voi alkaa...

Rinkat on pakattu ja mukaan on vielä tumpattu teltta ja kahden hengen ilmapatja akkukäyttöisellä pumpulla sekä tietysti makuupussit. Muu matkaseurue on jo ravitsemassa itseään Helsingin Kalliossa ja me vielä yritämme epätoivoisesti muistella että onko kaikki tarvittava pakattu mukaan.

Tunnin päästä tulee auto kuljettajineen noutamaan meidätkin ja vie Katajanokan terminaaliin josta laivamme Viking XPRS taas jatkaa meidän, kuninkaallisten matkalaisten, viemistä A-luokan hyteissä, Merinäköalalla tietysti.
Aamulla sitten onkin herätys jo ennen seitsemää koska vastaanotamme Opelin Tallinnan satamassa jo kello 7. Tästä sitten se todellinen matka alkaakin ja siitä sitten lisää myöhemmin...

Kahden ensimmäisen päivän ajosuunnitelma ja aikataulu

Kuten ylläolevasta kuvasta voi havaita, päätin jakaa ajamisen Katowiceen (josta siis lentomme lähtee maanantaina) asti kahdelle päivälle. Tähän oli muutamia erittäin varteenotettavia syitä, päällimmäisenä meidän kaikkien reissaajien turvallisuus.
Puolan tiekulttuuri kun on varsin erilainen verrattuna Suomen vastaavaan. Ohitustilanteet ja muukin käytös on kuin suoraan villistä lännestä niin ajattelin että Puolassa täytyy kuskin olla tarkkana ja hyvin levänneenä että pystyy reagoimaan tilanteiden vaatimalla nopeudella. Väsyneenä ei välttämättä edes tajua kun vastaan porhaltaa 2 rekkaa vierekkäin ja samalla hetkellä takanasi oleva tukkirekka alkaa ohittamaan sinua. Lisäksi yöaikaan ajaminen on tietysti vähän vaarallisempaa, ei pelkästään näkyvyyden vuoksi vaan pikkuteillä voivat vaania rosvotkin.
Ja koska kuljettajan + kartturin nakki napsahti minulle ja Marialle alkoholistien juotua nyt jo jalkansa rikki sekä suunniteltua laivan alkoholivaraston juomista tyhjäksi, päätin tarkastella reittiä tarkemmin ja jakaa sen helpommaksi ja vähemmän kiireelliseksi. Aikaa meillä kuitenkin on 3 päivää ajella Katowiceen saakka.

Ajo Katowiceen siis tapahtuu kahden päivän aikana joissa ensimmäisen päivän aikana ajamme Tallinnasta Via Balticaa pitkin aina Puolan ja Liettuan rajamaastossa sijaitsevalle leirintäalueelle nimeltä Silaiciai. Tämän matkan pituus on vaatimattomat 750 kilometriä joten meidän pitäisi sinne ehtiä jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua vaikka Via Balticalla olisikin ruuhkia. Mikäli matka näyttää taittuvan hyvin, on hyvä pysähtyä vaikkapa jäätelölle Latvian mahtavalle rannikolle hiekkarantoineen, joskin aikaa auringonottoon ei ole.

Toisena päivänä on hyvä jatkaa ajamista hyvin levänneenä sillä Puolan liikenne on tunnetusti melkoisen villiä, kuin suoraan Tex Willeristä. Jo heti Itä-Puolassa sijaitsisi Treblinkan kuolemanleiri joka oli Auschwitz-Birkenaun jälkeen suurin tappolaitos. Nykyisellään siellä kuitenkin sijaitsee vain lähinnä kasa kivia muistomerkkinä joten ajattelin ettei sen näkeminen ole niin merkittävää tällä reissulla vaikka historiassa sillä onkin suuri merkitys. Menemme kuitenkin katsomaan itse päänähtävyyttä, Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiriä.
Tämän päivän ajon pituus on siis noin 650 kilometriä ja päivän ajo päättyy Camping 215 nimiselle leirintäalueelle, lähellä Auschwitzin keskitysleiriä.

Mikäli pysymme aikataulussa, on meillä mahdollisuus päästä käymään Auschwitzissä jo sunnuntaina, jolloin voisimme jatkaa matkaa etelään päin heti kun palaamme Tshernobyl-kierrokselta keskiviikkona, joskin ensin vielä yöpyminen jossakin Krakovan lähimaastossa sillä lento on siellä vasta illalla ja yöllä ajamisia on hyvä välttää.

Alle 4 vuorokautta matkan alkuun ja tämä aika tuntuu kaikista pisimmältä.
Jännitys alkaa jo hiukan kasvamaan matkakuumeen kera.
"3 päivää jouluun on, laskin aivan itse eilen..."
Tänään tuli jo TomTomiin ladattua leirintäalueiden tiedot ja samalla testattua että myös itä- ja keski-euroopan kartat toimivat. Lisäksi passi on skannattu ja tulostettukin jo. Vielä täytyy läppäristä tarkistaa että löytyy codecceja videotoistoa varten ja pitäisihän se rinkkakin pakata joku päivä!
Mitäköhän muuta sitä oikein unohtuu... Täytyy ainakin muistaa että Tshernobylissä on käytettävä pitkiä vaatteita joten ilmeisesti verkkaripuku on hyvä muistaa pakata mukaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
-Juha Kytö

Mistä sitten koko paska matka lähti? Lisäksi hiukan valmisteluja...

Omalta osaltani järjestelyt matkaa varten olivat hiukan erilaisia sillä matkan järjestelevänä osapuolena on saanut käydä sähköistä kirjeenvaihtoa niin puolalaisten kuin ukrainalaistenkin kanssa. Tulipa syksyllä myös yritettyä puhua puhelimessa Ukrainan kontaktin kanssa joka tuon Tshernobylin kierroksen järjestää.

Voisin kuitenkin vielä valaista tähän alkuun hiukan taustatietoa että miten tähän koko matkaan päädyttiin. Kuten moni tietää niin yleensä parhaimmat ideat tulevat humalassa, kuten tämäkin. Alunperin allekirjoittanut sekä Tuulia eräänä aamuna viime kesän loppupuolella IRC-keskustelussa alkoivat pohtimaan kuinka mukavaa olisi päästä käymään Tshernobylissä. Olikohan syynä innostukseen ollut Madventures tv-sarjan vierailu kyseisissä maisemissa. Tuulian mainittua että kun kukaan ei sinne halua lähteä tai viitsi järjestää matkaa, menin tietenkin lupaamaan sen että "kyllä minä voin hoitaa". Tapana on ollut lupaukset pitää joten valitettavasti tästäkin piti pitää kiinni. Täytyy kyllä nyt jälkiviisaana sanoa että ei harmita yhtään, sikäli mikäli matka yhtään onnistuu. Varsinkin kun matkaan lähtee rakas avovaimoni jonka kanssa varmasti tulee nähtyä paikkoja ennemmin kuin tuopin pohjia.

Ja sitten matkan järjestelyyn:
Oma kokemukseni autoilusta euroopassa oli varsin myönteinen sillä vietimme kesällä 2006 kolme viikkoa tien päällä kun matkustimme Baltian kautta Saksaan katselemaan jalkapallon MM-kisoja. Tästä syystä ensimmäisenä toki tuli mieleen että matka täytyy tehdä autolla. Koska autolla mennään ja matka on pitkä niin toki pitää muitakin matkakohteita saada karttasuunnitelmaan mukaan.
Ajatuksena oli ettei löydy mitään masentavampaa kuin Tshernobyl, mutta olimme väärässä. Heti seuraavaksi kohteisiin ilmestyi Auschwitz. Sitä mukaa kun useampia ihmisiä tuli reissua mukaan suunnittelemaan niin kartta paisui ja paisui siinä missä matkan pituuskin. Alunperin suunnitelmissa oli 2 viikon pyörähdys ja nyt se on jo tuplaantunut, eiköhän työnantajat kuitenkin pidä huolen siitä että tämä kuukausi on se maksimipituus matkalle.

Seuraavana sitten olikin vuorossa se auton hommaaminen. Hyvin nopeasti tuli sen verta kiinnostuneita ihmisiä mukaan että minibussin vuokraaminen tuli ajankohtaiseksi. Aikaisemmilla reissulla niin minulla kun kavereillanikin, on ollut virolaiselta Herbertiltä vuokrattu Renault Trafic jota myös tällä kertaa lähdin metsästämään sen erittäin halvan vuokrahinnan vuoksi. Aikani metsästettyä en kuitenkaan Herberttiä saanut kiinni kun hänen sähköpostit ja puhelinnumero oli kadotetut eikä mistään firmastakaan häntä löytynyt. No kuitenkin sain sitten varattua Traficin eräästä firmasta melko edulliseen hintaan 1255 euroa/30 päivää.
Nyt muutama kuukausi myöhemmin kun tuli puhetta autoista, Laakkonen sanoi että voisi eräältä yhteistyökumppaniltaan kysyä autoa. No tämä kaveri sitten oli ottanut yhteyttä Viron kontakteihinsa ja sieltä tulikin meille varsin edullinen tarjous autosta ja mitkä ovat mahdollisuudet siihen että tarjouksen tekee HERBERT!?
900 euroa/30 päivää ja hulppea Opelin versio samasta autosta. Herbert olisi varmaan myös antanut meidän ajaa sillä Ukrainaankin sillä hän on tunnettu joustavuudestaan.
Niin, Ukrainaanhan ei vuokra-autoilla saa ajaa. Ilmeisesti syynä on maan järkyttävät tiet ja vähintäänkin korruptoitunut virkavalta ja rosvouksen määrä.
Tästä syystä siis alunperin jouduimmekin turvautua lentokoneen apuun lähtiessämme Tshernobyliin. Jälkikäteen ajatellen se ei niin paha juttu ollutkaan sillä säästämme sillä ainakin 2 vuorokautta aikaa sekä meno-paluulennon hintakaan ei ollut paha, n. 50 euroa per henkilö.


Ja niihin valmisteluihin tällä hetkellä...Parasta aikaa tulostin sylkee paperia ulos tappavan tasaiseen tahtiin, missäköhän näitä kaikkia sitten säilyttää ettei häviä matkalla. Onneksi kyseessä on VAIN lentoliput, majoitus sekä itse Tshernobylin kierroksen paperit joten niitä ei tarvitse säilyttää kuin viikon ajan.
Wizzair (jolla siis lennämme Katowicen lentokentältä Puolasta, Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan) ei anna tehdä check-inniä internetissä kuin 7 päivää ennen matkaa ja tälläkin reissulla sen voi tehdä vain menomatkalla sillä Kiovan lentokenttä ei ole tuettujen kenttien listalla tässä ominaisuudessa. Hieno homma, viikon päästä siis yrittämään uusiksi!

Ja mitä sitten itse asuntoon tulee. Löysin syksyllä melko luotettavan näköisen puljun joka siis vuokraa asuntoja ja varasin meille mukavan näköisen kolmion 99 US dollarin hintaan. Sieltä kuitenkin tuli viestiä että kyseinen asunto ei ole vapaana mutta hommaavat samanlaisen tai isomman tuohon samaan hintaan. Lisäksi vielä Kiovan lentokentälle tulee vastaan 2 autoa jotka meidät noutaa ja heittää asunnolle. Saa nähdä onko siellä ketään vastassa ja onko asuntoa vai päädytäänkö seikkailemaan. Eipä tuolla väliä, molemmat vaihtoehdot ovat houkuttelevia omilla hyvillä ja huonoilla puolillaankin.

Siinä oma osuuteni tällä hetkellä tähän blogiin ja odotan innolla että pääsen myös runoilemaan tarinoita lukijoiden iloksi matkankin päältä. Lisäksi matkaan tietty lähtee pari kameraa sekä diginauhuri jolla olisi myös tarkoitus tehdä ohjelmaa Muroradioon joka sitten loppukesästä tai viimeistään syksyllä on editoitu julkaisumuotoon.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin;

-Juha Kytö

2h+k+avoterassi

Upea kaksio Euroopan upeimmissa maisemissa. Hyvät kulkuyhteydet mm. Alpeille, Pohjois-Saksaan, Puolaan ja Sveitsiin. Avara vihreä piha, lähellä vaihtelevasti hiekkarantoja ja suurkaupungin sykettä. Avara ja miellyttävä pohjaratkaisu sekä reilu huonekorkeus tuovat tilantuntua ja valitsemaasi ilmansuuntaan aukeavat ikkunat tarjoavat ajoittan henkeäsalpaavan näkymän.

Kyseessä siis pääasiallinen kotimme kesäkuun ajan; vanha ja uskollinen huvilateltta. Sisäpinta-alaa huvilakaksiossamme on hulppeat 6m2 ja terassilla vielä n. 4m2 lisää. Mukaan lähtee toki ainakin yksi pienempi teltta, jossa saa kutea, kuorsata tai olla muuten rauhassa, mikäli huvilakaksion vilkas elämä käy liian raskaaksi. Tarkoitus on siis viettää ainakin suurin osa öistä Euroopan leirintäalueilla. Edellisellä automatkallani Euroopassa vajaa 15v sitten ainakin leirintäalue-elämä oli todella mukavaa (aikana jolloin esim. Tanskassa ei ollut alkoholin myynnissä ikärajoituksia jne - sori iskä).

Tänään sain isukilta lainaksi 12V-kylmälaukun ja loistavan kaikkiruokaisen omnifuel-retkikeittimen. Kyseessä on retkikeittimien Cadillac, tämä ihme nimittäin toimii esim. kaasulla, bensalla, dieselillä, polttoöljyllä ja valopetellä. Mukaan on myös pakattu näiden lisäksi jo mm. narua, makuupusseja, makuualustoja, trangia-kattilasarja, varakännykkä, ensiapuvälineitä, usb-kovo, pari taskulamppua, helvetisti urheiluteippiä ja tietenkin kaikkien aikojen parhaat jalkineet, eli CROCS:it.

Matkajärjestelyt rupevat olemaan siis lähtöä vaille valmiina. Pyöreät kymmenen päivää ja vanha kunnon Viikkari irtoaa Katajanokan laiturista lähettäen meidät kohti unohtumattomia seikkailuja.

-Mikko Laakkonen

TJ 25 !

Eyjafjallajökulla on jo hiukan rauhoittunut, reilu kolme viikkoa lähtöön ja valtakunnassa kaikki hyvin. EU:n rahamarkkinat nyt ovat kriisissä, mutta tuemme luonnollisesti matkaillessamme paikallisia yrittäjiä ympäri Euroopan, jotta he pystyvät maksamaan enemmän veroja. Näin heidän valtionsa pystyvät tehokkaammin tukemaan pientä Kreikka-parkaa ahdingossaan.

Sukat pyörivät jaloissa ja päivät tuntuvat viikoilta. Auton varaus ja jo aiemmin mainittu matkasuunnitelma on lyöty lukkoon. Toki kohtaamme varmasti vielä uusia ex tempore-muutoksia. Ystävämme autonvuokraaja-Herbert ilmoitti, että he tuovat ilomielin auton meille Tallinnassa satamaan odottamaan. Säästymme siis rojujen roudaamiselta pitkin Tallinnaa.

Matkajärjestelyt ovat siis varsin hyvällä mallilla. Olemme jakaneet vastuualueita yhteisistä tavaroista. Itse hoidan mukaan muutaman makuupussiin, pari telttaa ja kovalevyllisen viihdykettä mukaan tuleville läppäreille.

Vielä pitäisi muutama viikko siis jaksaa painaa oravanpyörässä, mutta lopussa kiitos seisoo. Lupaan, että edessä on ikimuistoinen reissu ja raportoimme jatkuvasti edetessämme Euroopan tutkimattomilla korpimailla.

-Mikko Laakkonen