
Eyjafjallajökulla on jo hiukan rauhoittunut, reilu kolme viikkoa lähtöön ja valtakunnassa kaikki hyvin. EU:n rahamarkkinat nyt ovat kriisissä, mutta tuemme luonnollisesti matkaillessamme paikallisia yrittäjiä ympäri Euroopan, jotta he pystyvät maksamaan enemmän veroja. Näin heidän valtionsa pystyvät tehokkaammin tukemaan pientä Kreikka-parkaa ahdingossaan.
Sukat pyörivät jaloissa ja päivät tuntuvat viikoilta. Auton varaus ja jo aiemmin mainittu matkasuunnitelma on lyöty lukkoon. Toki kohtaamme varmasti vielä uusia ex tempore-muutoksia. Ystävämme autonvuokraaja-Herbert ilmoitti, että he tuovat ilomielin auton meille Tallinnassa satamaan odottamaan. Säästymme siis rojujen roudaamiselta pitkin Tallinnaa.
Matkajärjestelyt ovat siis varsin hyvällä mallilla. Olemme jakaneet vastuualueita yhteisistä tavaroista. Itse hoidan mukaan muutaman makuupussiin, pari telttaa ja kovalevyllisen viihdykettä mukaan tuleville läppäreille.
Vielä pitäisi muutama viikko siis jaksaa painaa oravanpyörässä, mutta lopussa kiitos seisoo. Lupaan, että edessä on ikimuistoinen reissu ja raportoimme jatkuvasti edetessämme Euroopan tutkimattomilla korpimailla.
-Mikko Laakkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti