10. päivä, Wien

Illalla kun saavuttiin Wieniin, alkoi myrskypilvet kasaantua ikävästi päällemme. Leirintäalueelle saavuttuamme taivas oli jo käytännössä mustana mutta siitä huolimatta teltat kasattiin melko huolettomasti kiinni joka sitten kostautui myöhemmin. Ostettiin iltapalaa leirintäalueen ravintolasta ja alettiin seuraamaan juuri alkavaa futismatsia kun aivan järjetön tuulenpuuska tuli ja tempaisi ravintolan patiolta kaiken mahdollisen irtotavaran pusikoihin ja sen jälkeen alkoi satamaan vettä kuin siitä kuuluisasta saavista kaatamalla. Tässä vaiheessa Tomppa ja Tuulia lähti katselemaan miten teltat jakselevat ja hetken päästä kun tulivat takaisin niin kuulemma minun ja Marian teltta oli muilla matkoilla jo ja pitihän sitä sitten lähteä hakkaamaan kiinni maahan.

Vettä tosiaan tuli kuin olisi seissyt täyden uima-altaan pohjassa ja joku olisi vielä kaatanut vettä sangolla päälle. Lisäksi oli vielä pimeääkin joten teltan uudelleenpystytys ei ollut mikään maailman helpoin ja mukavin homma. Onneksi tilanne oli kuitenkin niin tragikoominen ettei enää edes ottanut päähän vaan lähinnä huvitti. Nopeasti saimmekin Marian kanssa teltan taas pystytettyä jonka jälkeen pitikin lähteä kuivattelemaan ja syömään iltapala loppuun.

Futismatsin jälkeen sitten mentiinkin jo kosteisiin makuupusseihin nukkumaan kun sankarikolmikko jäi edelleen viettämään laatuaikaa leirintäalueen oleskelutilaan imailemalla lämmintä kaljaa ja kertomalla todella huonoja juttuja. Kun kello oli vierähtänyt pikkutunneille oli heidän aika siirtyä autoon ”juhlimaan” ja kuuntelemaan musiikkia siten että myös varmasti kaikki muutkin leiriläiset sen kuulivat, ilmeisesti sitten kuitenkin sammuivat jossain myöhäisessä vaiheessa, päätellen siitä mitä aamulla oli odotettavissa…

Maria heräsi ensin ja oli lähdössä suihkuun ja lähti pyytämään sankareilta auton avainta. 3 tajutonta ruumista jotka eivät ilmeisesti osanneet enää suomenkieltä lainkaan vain kuorsasivat ja korahtelivat kun sieltä vaadittiin avainta. Mikko vähän heräsi ja yritti etsiä avainta melkein puolen tunnin ajan mutta teltta oli liian suuri paikka sen löytämiseksi. Maria sitten herätteli minut apuun että saadaan se avain sieltä ja ilmoitinkin noustuani että teltta pistetään kasaan jos sitä avainta ei löydy kun tulen takaisin vessasta.

Aamutoimien aikana sainkin 4 eri kielellä huomenet, mukaan lukien yhdet suomalaisetkin jotka samalla leirintäalueella olivat jonka jälkeen suuntasin siis hakemaan sitä auton avainta naapuriteltasta. Painuin ovesta sisälle ja Mikon sanottua että avain on Tuulialla revin häneltä peiton pois jos vaikka heräisi siihen kun ei huutelu auta, mutta ei mitään vaikutusta. Tällöin sitten pörrötukka-Mikko nousi istumaan ja samalla löytyi se avainkin sieltä erittäin vaikeasta piilosta missä se oli eli hänen selän alta. Oli pakko nostaa peukkua. Lisäksi oli myös hyvä huomata samalla että olimme Marian kanssa pistäneet meidän telttamme ylösalaisin kun sitä yöllä pimeässä sateessa kasasimme. Hyvin se näytti silti pitävän vedet ulkona.

Lähdettiin sitten Marian kanssa aamupalalle Wienin keskustaan päin kun ei leirintäalueen ravintolassa kelvannut korttiraha. Menimme erästä melko suurta katua pitkin keskustaan päin jossa oli jatkuvasti ravintoloita ja kauppoja mutta kaikki loistivat kiinniolollaan, olihan sunnuntaiaamu. Päätettiin sitten jättää auto parkkiin ja lähteä kävelemään ja tutkimaan jos niistä muutamista auki olleista kahviloista saisi jotain purtavaa. Hinnat näyttivät joka paikassa olevan melko korkeita, Suomen luokkaa mutta kun oli tottunut Puolan alhaiseen hintatasoon niin hinnat vaikuttivat järkyttäviltä.

Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen mikään ei ollut vaikuttanut molempia joten päädyttiin tylsimpään mahdolliseen ratkaisuun eli McDonaldsiin, buu. Mäkkärissä kuitenkin oli ilmainen nettiyhteys joten pääsimme tutkailemaan mitä nähtävyyttä menisimme seuraavaksi katsomaan. Vaihtoehdot näyttivät lähinnä olevan vanhoja taloja, linnoja ja kirkkoja mutta löytyi sieltä myös vakuuttavan oloinen huvipuisto nimeltä Plater, jossa oli myös erittäin vanha maailmanpyörä, olikohan peräti maailman vanhin toimiva sellainen. Lisäksi houkuttelevuutta lisäsi että sinne ei ollut sisäänpääsymaksua.

Mäkkäristä oli tarkoitus mennä takaisin autolle myös metrolla yhden pysäkin verran niin olisi saatu kokea myös Wienin U-Bahn mutta matkan hinta olisi ollut peräti 1,80 euroa per naama vaikka vain yhden pysäkinvälin olisi mennyt joten jätimme sen väliin ja päätimme talsia takaisin, joskin hiukka eri reittiä.

Autolla sitten odottikin varsin yllättävä yllätys kun lähdimme liikkeelle, nimittäin huomasin että oikea eturengas oli tyhjänä. Tarkemmin tutkittua havaitsin että joku oli puukolla pistänyt renkaan tyhjäksi, oikein kiva juttu.
Ensin olikin sitten soitto Viroon Herbertille että soitetaanko poliisit vai ei ja miten jatketaan. Käsky tuli soittaa poliisit jotta saadaan poliisiraportti ja siten omavastuuosuutta pienemmäksi, ellei kokonaan pois.
Koska Marian ja minun autotekninen tietämys on mitä on, piti myös alkaa pohtimaan että mitäs ihmettä tässä nyt pitäisi tehdä, vararengasta kun ei näkynyt missään. Otin muutamat puhelut tutuille jotka paljon autoilla ajelevat ja touhuavat ja kyselin mielipidettä kannattaako ajella tyhjällä renkaalla huoltamolle asti joka näytti navin mukaan olevan n. 650 metrin päässä. Yleinen mielipide oli että ei kannata. Siinä pohtiessa tuli myös viimeinkin paikalle poliisitkin jotka viiksiä sivellen turisivat etteivät voi auttaa ja vaihtaa rengasta vaikka sitä ei pyydettykään vaan poliisiraporttia. Lopulta yhteisymmärrys tuli ja Mariakin pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa poliisiauton kyytiin, sekin mukavasti Wienissä, ja lähti poliisiasemalle tekemään ilmoitusta.

Samalla välin itse yritin etsiä Itävallan Renault Servicen numeroa johon poliisisedät ehdottivat että voisin soittaa. Nettiä siinä ei sattunut olemaan joten auton papereista sitä täytyi etsiä. Sieltäkään ei löytynyt kuin Puolan numero mutta en viitsinyt sinne soitella ja tein sen mitä mies vihoviimeisenä voi tehdä eli otin auton ohjekirjan käteen ja aloin lukemaan. Kuten arvata saattaa, manuaali kertoi missä on vararengas ja mistä löytyy tunkit ja muut vehkeet. Ilmeisesti pakettiautoissa vararengas on aina auton pohjassa kiinni. Tämäkin olisi selvinnyt heti kun yritin soittaa Mikolle leirintäalueelle mutta arvon juopporemmi olivat sitten jättäneet puhelimensa ja muut autoon ennen kuin sammuivat, ainiin ja olihan autosta myös etuikkuna ollut auki koko yön.

Vararengasta sitten saikin aikansa ruuvailla pohjasta irti sillä se oli todella pitkillä ruuveilla siellä kiinni. Mariakin ehti tulla takaisin poliisiasemalta ja pääsi viereen naureskelemaan kun makoilin auton alla. Juuri kun sain lopulta vararenkaan irti, tuli taas uusi yllätys, meinaan nämä kolme yön sankaria, Mikko, Tomi ja Tuulia yhtäkkiä tulivat auton viereen. He olivat lähteneet omin päin leirintäalueelta, kävelleet reilun kilometrin tälle isommalle kadulle ja koko matkan yrittäneet viittoa taksia mutta taksit vain vilkuttelivat takaisin ja sitten hyppäsivät ensimmäisen raitiovaunuun joka tuli (numero 49).
Sporan kyydistä sitten huomasivat meidän auton siinä kadun vieressä parkissa, kiitos EPM10 tarrojen jotka varmasti myös houkuttelivat sen puukkomiehenkin heilumaan. Mikä sattuma onkaan että miljoonakaupungissa törmää noin helposti?

Lopulta saimme renkaan ja kuulumiset vaihdettua ja päätimme kaikki yhdessä jatkaa matkaa Plater-huvipuistoon.



Plater löytyikin nopeasti navigaattorin avulla ja heti kun auto oli saatu parkkiin oli aika tarkastella lähemmin jo kauaksikin näkyviä kohteita, kuten massiivisen korkea ketjukaruselli ja hurjasti pyörivä, mikä lie härveli sekä tietysti se vanha maailmanpyörä.


Lähempänä sitten kiinnittyi huomio laitteeseen jossa 2 ihmistä singottiin penkeissä taivaalle noin 100 metrin korkeuteen, tunnettaneen myös nimellä käänteinen-benji. Tähänhän kaikki halusivat välittömästi ja kun jonoakaan ei ollut niin toive toteutui nopeasti. Hintaa lystillä oli 15 euroa per naama ja itsekin laitteessa käyneenä voin sanoa että jokaisen sentin väärti.

Tästä sitten jatkettiinkin siihen toiseen härveliin joka pyöri taivaalla ja melko kovaa. Tässä laitteessa hinta oli ”vain” 8 euroa per nassu joten tähänkin kyytiin uskaltautuivat kaikki jotka edelliseenkin. Tytöillä oli tämän melko kovan höykytyksen jälkeen melko paha olo, mutta ei silti vielä tarvinut pois lähteä koko puistosta. Puistossa oli todella paljon laitteita ja näytti siltä että niillä oli jokaisella oma omistajansa, päätellen siitä että laitteisiin yritettiin houkutella ja lisäksi siellä oli paljon samoja laitteita, esim ainakin 4 kummitusjunaa, 2 jotain pilipalivuoristorataa ja ainakin 3 ”vekkulaa”. Mitään rannekkeita ei ollut olemassa vaan kaikkiin laitteisiin maksettiin sisäänpääsy erikseen käteisellä. Piakkoin löytyikin laite joka vakuutti ainakin minut täysin. Paikallaan laite näytti melko tylsältä, jotakin lintsiltä tutun mustekalan ja break-dancen sekotukselta ja hallissa jossa laite oli soi teknomusiikki ja todella kovaa. Hetken päästä laite pyörähti käyntiin ja alkoi näyttämään mielenkiintoiselta, nimittäin halliin puskettiin savua ja vilkku- ja värivalot alkoivat pyörimään ja laite vain kiihtyi kiihtymistään samalla kääntäen vaunuja ylemmäs ja ylemmäs, lopulta niiden ollessa täysin ylösalaisin. Kuvitelkaa siis break-dance ylösalaisin ja tuplasi kovemmalla vauhdilla, siistiä! Tomi uskaltautui laitteeseen minun kanssa, Marian yrittäessä oksentaa vessassa ja Tuulian nössöillessä ja Mikon istuessa tuohtuneena kipeän jalkansa kanssa.
Kyyti olikin sitten melko kovaa, meillä molemmilla tuli paha olo ja itsellekään ei vielä ole missään laitteessa tullut koskaan paha olo, tässä se tuli heti ensimmäisellä kyydillä. Todella siistiä! Suosittelen lämpimästi kaikille Wienin matkaajille, menkää Plateriin ja etsikää tämä laite joka kulkee myös nimellä Exctasy. Toivottavasti saadaan tähän blogiiin videot toimimaan, jos ei niin pitää sitten latailla niitä matkan jälkeen youtubeen jotta voi katsella miltä meno näyttää.


Tämän jälkeen käytiin nauttimassa kahvilassa kokista ja jääkahvia sekä jälleen aiheuttamassa pahennusta. Nimittäin Mikon hiukset saivat taas aikaan naurureaktioita ja lisäksi tarjoilijamme pudotti jopa lasin lattialle ihmetellessä tuota tupsukasaa. Kun lähdimme pois kahvilasta, eräs toinen tarjoilija totesi Mikolle ”nice haircut” ja samalla muut tarjoilijat repesivät nauruun. Tämä ei tietysti loppunut tähänkään vaan siitä suunnattiin karting-autoradalle jossa lipunmyyjä nauroi jälleen tupsutukalle ja lisäksi vieläpä kuulutti jotakin ja radan varteen ilmestyi paljon ihmisiä osoittelemaan, nauramaan ja ottamaan kuvia Mikosta. Kuten huomaatte meidän ottamasta kuvasta, näkymä oli varsin huvittava!

Tytöillä oli jo sen verran paha olo ettei mitkään hurjat laitteet maistuneet joten päätimme mennä kaikki yhdessä paikalliseen ”hurjakuruun” joka sekin sitten yllätti positiivisesti, ainakin siihen verrattuna mitä se on Linnanmäellä. Nimittäin tuo tynnyri nostettiin ensin n. 20 metrin korkeuteen nosturilla josta se lähti laskemaan suurta vesiliukumäkeä alaspäin samalla pyörien hurjasti ympäri aina vain kiihtyvällä vauhdilla ja jälleen kerran saimme nauttia Tuulian valkoisesta naamasta ja Marian kiljumisesta. Siistiä!

Tämän jälkeen alkoikin jo olla aika suunnata pois, sillä rahaa oli palanut jo useampi satanen vaikka alun perin rahaa ei pitänyt mennä lainkaan, olihan sisäänpääsy ilmainen… Matkalla vielä itselle tuli suunnaton halu päästä tuohon isoon ketjukaruselliin joka näytti melko leppoisalta kyydiltä, taulun mukaan 117 metrin korkeudessa. Mikon sanottua että tuolta ylhäältä olisi hyvä saada video, pääsinkin kyytiin kuten halusin ja seurakseni sain jo valmiiksi tärisevän Tompan. Keinun tuolit olivat muovisia, kuten tiedetään suomalaisetkin terassituolit ja ketjut joissa ne roikkuivat oli todella ohuita. Tästä sai jo sellaisen kuvan että tämä on aika kevyt kyyti vaikka onkin korkealla. Tuo luulo oli kuitenkin todella väärä, nimittäin kun laite lähti todella pyörimään niin vauhti oli päätä huimaava sillä tuo kaari jossa tuolit pyörivät, oli todella iso, mutta vauhti oli silti niin kova että siinä jopa ehti alkaa huimaamaan. Lisäksi Tompan istuessa sisäpuolella kaarta, hänellä ei ollut allaan mitään muuta kuin se 117 metrin pudotus maahan, välissä ainoastaan muovituolin käsinoja joka estää tippumasta. Siistiä!

Kaikenpuolin hauskan päivän jälkeen, vaikka rengaskin oli puukotettu, oli mukava palata leirintäalueelle ja nauttia iltapalaa läheisessä ravintolassa jonka jälkeen painua nukkumaan, väärinpäin kasattuun telttaan. Seuraavana päivänä olikin sitten jo luvassa siirtyminen Alpeille…