Auschwitz

Sunnuntaina heräsimme jälleen auringon noustessa ja lähdimme suuntaamaan kohti toista matkamme historiallisesti surullista kohdetta - Auschwitzin juutalaisten tuhoamisleiriä. Matka sujui mukavasti ja pysähdyimme hiukan ennen perille saapumistamme syömään maittavat aamiaiset. Aamiaisravintolasta löytyi myös WLAN-yhteys, jolla pääsimme ottamaan hetkellisen yhteyden sivistyneeseen läntiseen maailmaan.

Navigaattori tunsi Auschwitzin kaupungin keskustan, mutta ei itse museokohteita. Onneksi pian keskustan ohitettuamme eteen tuli "MUZEUM"-kylttejä. Jälkikäteen huomasimme tehneemme kierroksen väärinpäin. tällä tosin ei ole suurta merkitystä. seurasimme siis "MUZEUM BIRKENAU"-kylttiä ja päädyimme kuuluisan Birkenaun junaradan pääteasemalle. Auschwitz II-Birkenau-leirin pääportille.

Näky ja ensivaikutelma oli henkeäsalpaava: Saksalaisen suoria linjoja, piikkilanka-aitaa, parakkeja ja tyhjyyttä silmänkantamattomiin. Koko paikasta huokui kärsimyksen muisto, eikä kenelläkään tullut mieleenkään ruveta enää vitsailemaan. Lähdimme kiertämään Birkenauta ympäri kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Paikka oli täynnä infotauluja joissa selitettiin paikkojen ja rakennusten historiaa ja merkitystä tyyliin: "Tällä aukiolla juutalaisista eroteltiin työkykyiset nuoret miehet; naiset, lapset ja vanhukset lähetettiin tuhottavaksi - työkykyiseksi luokiteltiin 20-25% saapuneista".

Ei aikaakaan kun saavuimme ensimmäisen kaasukammion raunioille, jonka SS-joukot räjäyttivät sodan lopun lähestyessä peitelläkseen rikoksiaan. On häkellyttävää seisoa 70 vuotta myöhemmin yksittäisen betoni- ja tiilitalon raunioiden vieressä, jossa on kammottavalla tavalla päättynyt satoja tuhansia elämiä.

Kaasukammion vieressä seisoi massiivinen Auschwitzin uhrien kansainvälinen muistomerkki, jossa luki parilla kymmenellä kielellä teksti: "Forever let this place be a cry of despair and a warning to humanity, where the nazis murdered about one and half million jews" - toivokaamme todellakin, ettei tämä varoitus ja hätähuuto unohdu koskaan.

Seuraavaksi suuntasimme "suihkuille", jossa saapuvilta vangeilta poistettiin identiteetti. Tutkimme rakennusta, jonka läpi kulkiessaan vangit muuttuivat yhtenäiseksi massaksi. Heiltä poistettiin kaikki henkilökohtainen omaisuus, ajettiin kaikki ihokarvat, tatuoitiin vankinumero ja desinfioitiin kuumalla höyryllä. Aivan "suihkujen" vieressä hiljennyimme kuoleman kentille, jonne on ripoteltu poltettujen tuhkat. Käsittämätöntä ajatella, että ruoho ja puut jotka näemme kasvavat suoraan ja kirjaimellisesti yhden kansakunnan kärsimyksestä.

Tutkimme vielä valtavaa aluetta, joka oli suurimmaksi osaksi raunioina. Kylteistä kuitenkin näimme alueiden järyttäviä merkityksiä: "Tällä alueella säilöttiin naisia ja lapsia, joita Josef Mengele käytti epäinhimillisiin kokeisiinsa" - "Tässä on Mengelen laboratorio" - "Tässä hirtettiin vankeja, jotka osallistuivat kiellettyyn toimintaan, kuten ruoan, lääkkeiden tai avun antamiseen toisille vangeille". Kammottavaa.

Poistuimme Birkenaun alueelta ja löysimme lähistöltä paikan nimeltä "MUZEUM AUSCHWITZ" eli Auschwitz I-leirin alkuperäiselle alueelle, alkuperäisiin rakennuksiin rakennettuun museoon. Ennen kolmea sai alueella kiertää vain opastettujen kierrosten mukana, mutta me halusimme tutustua paikkaan omassa rauhassamme, joten odottelimme vajaa tunnin kunnes pääsimme sisään.


sisään päästyämme edessämme nousi jyhkeä pääportti jonka päällä tunnettu kyltti: "ARBET MACHT FREI" työ vapauttaa. Mielessä kävi, että miten sairas mieli vaaditaan tuollaisen iskulauseen luomiseksi leirin sairaat käyttötarkoitukset huomioon ottaen.

Museosta on vaikea kertoa kauheasti, se pitää nähdä. Talojen sisään oli rakennettu pienimuotoisia näyttelyitä, joissa kerrotaan sanoin, kuvin ja konkreettisesti leirin oloista ja elämästä. Näimme millaisissa oloissa vangit, nukkuivat, mitä he söivät ja tekivät päivisin.
Näimme tyhjiä Zyklon-B purkkeja ja kaasukammioiden pienoismalleja. Valokuvia leirin vangeista ja tarinoita heidän elämästään.

Järkyttävimmät näyt löytyivät talosta johon oli kerätty "materiaalitodisteita rikoksista". Liittoutuneet keräsivät leirin vapauttamisen jälkeen tuhottujen juutalaisten tavaroita, jotka nykyään ovat säilöttynä museoon lasiseinien taakse. Löytyi sadoittain jalkaproteeseja ja kainalosauvoja, hattuja, työkaluja, lusikoita, haarukoita, vaatteita, kenkälankkeja, silmälaseja ynnä muuta jokapäiväistä käyttötavaraa.

Itse järkytyin, liikutuin ja sain pyyhkiä vesiä silmistäni nähtyäni valtavan röykkiön pikkulasten kenkiä.

Kammottava ja "upea" nähtävyys, jota voin suositella kenelle tahansa. Toivottavasti ihmiskunta on todellakin oppinut läksynsä.

-Mikko Laakkonen